Panimo & Tislaamo Teerenpeli

Panimo & Tislaamo Teerenpelissä on näyttävällä ja tehokkaalla tavalla yhdistetty oluen valmistus ja tislaaminen.

Teerenpeli on aloittanut oluen valmistamisen vuonna 1995 laajentaen vuonna 2002 tislaamotoimintaan. Periaatteenamme ovat alusta saakka olleet valmistuksessa käytettävät aidot raaka-aineet, puhtaat makuelämykset ja suomalaisen juomakulttuurin edistäminen.

Olutvalikoimamme on runsaan monisäikeinen kuten tuotenimetkin. Valmistamme pohja- ja pintahiivaoluita kuten Onnenpekka lageria, Hullujussi portteria tai Vauhtiveikko vehnäolutta. Teerenpelin panimo on rakennettu vuonna 2009 Lahden Lotilan teollisuusalueelle.

Tislaamomme tuotteet tislataan suomalaisesta ohramaltaasta aidolla pannutislausmenetelmällä. Siidereiden maustamisessa olemme keskittyneet suomalaisiin marjoihin kuten puolukkaan ja mustikkaan. Panimo & Tislaamo Teerenpelissä on vuosien saatossa vieraillut useita tuhansia olut- ja viskiharrastajia kuulemassa juomien valmistuksesta ja juomatavoista.

Teerenpelin tislaamo sijaitsee Lahden keskustassa, Ravintola Taivaanrannan yhteydessä. Tislaamolle pääsee tutustumaan varaamalla esittelykierroksen etukäteen Ravintola Taivaanrannasta, www.taivaanranta.com tai puh. 0424 925 230. Esittelykierroksia järjestetään ma-la kello 9-20 välisenä aikana.

Vuosituotantomme myyntiä tukee omien ravintoloiden muodostama verkosto Lahdessa, Tampereella, Helsingissä ja Turussa. Asiakkaitamme ovat myös vähittäiskauppiaat ja erikoisolutravintolat ympäri Suomen.