<- Takaisin

01/2020 | Samuli Korhonen, toimitusjohtaja, Teerenpeli Panimo & Tislaamo Oy

PUHUTAANKO HETKI ARVOISTA?

Palasin Teerenpeliin lähes 18 vuoden tauon jälkeen. Toimin Tampereen Teerenpeli-ravintolan ravintolapäällikkönä vuosina 1998–2002, jonka jälkeen lähdin tavoittelemaan omaa onneani. Nyt syksyllä 2019 sain kunnian palata Teerenpelin Panimon ja Tislaamon toimitusjohtajaksi. Matkan varrella on tietenkin jäänyt hihaan oppi, jos toinenkin ja niiden avulla pystyn antamaan nyt jotain takaisin Teerenpelille. Kuitenkin ehkä tärkein tekijä, joka helpotti Teerenpeliin paluutani, oli tuo aiempi jaksoni yhtiön palveluksessa. Ja sinä aikana rakentunut ymmärrys yhtiön arvopohjasta.

Olen vuosien varrella kertonut muillekin niistä asioista, joita ensimmäisen Teerenpelin jaksoni aikana sain oppia ja joita olen kantanut sen jälkeen mukanani. Anssi ja Marianne Pyysingin ohjauksessa sain oppia tärkeitä asioita asiakaspalvelun merkityksestä palveluliiketoiminnassa sekä yrittäjyydestä. Vaikka en itse toiminut vielä moneen vuoteen yrittäjänä, sain siitäkin asiasta oppia sydämeeni ammennettua. Anssin asiakaspalvelukoulutuksesta muistan vieläkin termin suoraselkäinen nöyryys. Olen sittemmin lainannut tuota kymmeniä ja kymmeniä kertoja omissa asiakaspalvelukoulutuksissani.

Teerenpeliä on pidetty jo yli neljännesvuosisadan verran. Yritys on kasvanut ja luonnollisesti arvopohjaa tulee päivittää yrityksen ja ympäröivän maailman muuttuessa. Tänään Teerenpeli on vakavarainen kannattavaa liiketoimintaa tekevä perheyhtiö, jonka toiminnan keskiössä ovat asiakastyytyväisyys, ravintoloiden viihtyvyys ja kokemuksen mukanaan tuoma edelläkävijyys. Edelläkävijyys näkyy, niin tuotteissa kuin palvelukonseptoinnissakin. Yhtiön toiminnassa keskitytään vastuullisuuteen. Tuotteemme valmistetaan laadukkaista raaka-aineista, joista suuri osa on lähituotantoa. Puhumattakaan puhtaasta ja raikkaasta maailman parhaasta Salpausselän vedestä, joka on panimo- ja tislaamotuotteidemme perusta.

Arvot ovat niitä asioita, jotka ohjaavat päätöksiämme ja toimintaamme. Ne vastaavat kysymykseen, miksi me toimimme siten kuin toimimme? Arvopohja ohjasi omia päätöksiäni, kun keskustelimme palaamisesta Teerenpeliin. Arvopohja ohjaa Teerenpelin tarjoilijoiden työtä päivittäin, koska hyvä asiakaspalvelu on alusta asti ollut yhtiön arvovalinta.

Meillä Teerenpelissä on tänä vuonna teemana vastuullisuus. Haluamme kertoa kaikille niistä valinnoista, joita täällä vastuullisuuden eteen teemme. Haluamme myös, että vastuullisuus on yrityksen aito arvovalinta, eikä ajankuvaan kuuluva trendikäs juttu. Valmistamme jo nyt osan oluistamme puhtaina Luomu-tuotteina, vaikka luomutuotteiden raaka-ainehinnat ovat kaksinkertaiset ei-luomuun verrattuna. Panimon ja tislaamon energia perustuu uusiutuvaan energiaan ja oluen ja viskin valmistuksesta ylijäävälle mäskille haemme koko ajan aktiivisesti uusia uudelleenkäyttökohteita. Näistä ja muista vastuullisuuteen liittyvistä asioista kerromme vuoden aikana lisää.

Asioita voi keksiä ja aina voi ratsastaa vallitsevan trendin harjalla. Arvopohja on kuitenkin usein pysyvämpi ja jatkuvampi asia. Arvojen tulee olla yhtä konkreettisten toimenpiteiden kanssa. Jos asiakkaan ja yrityksen arvot ovat samankaltaiset, on yritykseen helppo sitoutua. Jos työntekijöiden ja yrityksen arvot ovat samankaltaiset on yritykseen helppo sitoutua. Ja jos eri yritysten arvot ovat keskenään samankaltaiset, on yritysten helppo tehdä yhteistyötä.

Riippumatta siitä oletko asiakas, työntekijä tai toisen yrityksen edustaja, on hyvä välillä miettiä arvoja. Voit miettiä omia arvojasi, joiden pohjalta toimit ja voit myös miettiä muiden arvoja, miten ne sopivat omiisi. Arvokasta päivää sinulle!

1. Minä tuoksuttelemassa viskiä Tampereen Teerenpelin Mallasviskikellarissa vuonna 1999.
(MG Lehti 1999)
2. Minä tuoksuttelemassa viskiä Teerenpelin tislaamossa 2019.